Magnesiumihosuihke vei krampit mennessään

img

Koska Jaana Pahikka-Ahon, 47, sukunimi ei ole ihan sieltä tavallisimmasta päästä, on suorastaan pakko kysyä heti kärkeen, mistä se on peräisin. Vastaus tulee kuin tykin suusta.

- Se on mun tyttönimeni eikä se muutu miksikään, vaikka mikä tulisi. Kyseessä on vanha suku, sillä Ylivieskan Raution kylässä on 1700-luivulla ollut sen niminen talo. Olen sieltä lähtöisin, ja meitä on jäljellä enää viitisenkymmentä, ja kaikki me ollaan tasan tarkkaan sukua toisillemme.

Tätä nykyä Jaana kuitenkin asuu ja vaikuttaa Akaassa, joka aiemmin tunnettiin Toijalana. Vanhan ilkeyden mukaan Toijalan takana ei ole mitään, mutta Jaana vakuuttaa, että sieltä kaikki suorastaan alkaa.

Jaana on nyt ollut kolmisen vuotta yksityisyrittäjä, sillä hän pyörittää yhden naisen jalkahoitolaa nimeltä Jaanan Jalkahuolto. Sitä ennen hän ehti vaikuttaa 12 vuotta tavaratalon naisten vaateosaston vastaavana, mutta kun liike loppui ja kaikki saivat lähtöpassit, piti keksiä jotakin uutta.

- Asiakkaat ovat pääsääntöisesti yli kuusikymppisiä ja naisia. Teen paljon töitä vanhain- ja hoitokodeissa, mutta osa asiakkaista tulee myös omin jaloin luokseni.

Asiakaskunnasta valtaosa on syystä tai toisesta ulkopaikkakuntalaisia, kai se johtuu toimipaikkani hiukan syrjäisestä sijainnista.

Jaana elää uusioperhettä, johon kuuluu miehen lisäksi neljä poikaa ja yksi tyttö. Lasten ikähaitari on laaja, kahdeksasta kahteenkymmeneen kahdeksaan, mutta kolme vanhinta poikaa on jo lentänyt pois kotoa. Vanhempien ilona on enää kaksi iltatähteä.

Jaana on perusterve nainen eikä esimerkiksi reseptilääkkeistä ole tietoakaan. Hänellä on ystävä, jonka kanssa naiset tekevät erilaisia tempauksia. Joskus he saavat päähänsä lähteä tekemään 20 km lenkin, joskus taas jotakin muuta. Välillä on sitten taas hiljaisempaa.

Jalkojenhoitaja tarvitsee koko ajan uutta tietoa omalta alaltaan, ja niinpä Jaanakin löysi itsensä syksyllä 2014 jalkojenhoidon teoriapäiviltä, jotka pidettiin Jyväskylässä.

- Siellä Nordic Health Sprayn toimitusjohtaja Minna Bister kertoi yrityksensä magnesium- ja muista suhkeista. Siinä sitä sitten katseltiin ja suhtauduin asiaan niin kuin skeptinen suomalainen suhtautuu, lähinnä sellaisella asenteella, että kaikkia niitä onkin. Otin silti mukaani yhden pullon vahvaa magnesiumia, vaikka ajattelinkin, että tuskin siitä on mitään apua. Meinasin kuitenkin, että kokeillaan nyt sitten.

Sitten olikin Jaanan ja hänen ystävättärensä erään tempauksen vuoro. Kaksikko päätti lähteä kapuamaan Tampereen Pispalan satoja portaita – älynväläys kuului sarjaan mitä kaikkea pitää tehdä ennen kuin täyttää 50 vuotta. Jaana myöntää, että molemmat olivat vailla urheilutaustoja ja rapakuntoisia, mutta päätetty mikä päätetty.

- Ajoimme auton rappusten eteen ja lähdimme kävelemään. Siellä on portaita aivan tajuttomasti. Kokeilimme alkuun noin sataa tai paria sataa rappusta, jolloin totesin, ettei tämä ole nyt sitä, mitä lähdimme hakemaan. Tiesin, että siellä on yli 300 rappusen portaitakin. Sellainen löytyikin, ja kun olimme päässeet ne alas, huomasimme, että seuraavaksi täytyy jukolauta kavuta ne myös ylös, kun tuli uhottua.

- Toiseksi viimeisellä rappusella suihkutin tätä vihreää vahvaa magnesiumia sääriin ja heti alkoi tuntua siltä, ettei tässä ole mitään portaita käveltykään. Kävelin sen jälkeen kuin pilvissä! Ei voinut olla totta, olipa loistava tuote! Siitä lähtien olen tilannut Nordic Health Sprayn tuotteita säännöllisesti hoitolaani ja käytän niitä joka ikinen päivä.

- Ilman suihketta mut olis varmaan saanut kantaa sieltä pois. Portaita oli siinä vaiheessa takana jo useita satoja, ainakin 300 ennen tätä ja sen jälkeen vielä enemmän.
Kyseessä oli siis varsin vakuuttava ensiesiintyminen.

- Mitä muihin vaivoihini tulee, mulla on myös levottomat jalat, ja öisin on esiintynyt suonenvetoa. Lihaskrampit ovat pakottaneet nousemaan yöllä pystyyn kesken unien, mutta näihinkin vaivoihin olen saanut tämän tuotesarjan ansiosta avun. Nyt nukun hyvin eikä enää yhtään kramppaa. Magnesium rauhoittaa muutenkin unta. Käytän vihreän suihkeen lisäksi myös Body Butteria, jossa on runsas määrä magnesiumia voidemuodossa. Näin saan kaksi kärpästä samalla iskulla; Ihon kosteutuksen ja päivän magnesiumtarpeen. Kyseessä on suorastaan tehopaketti, sillä viisi millilitraa voidetta vastaa kymmentä suihkausta Nivel magnesiumia. Myös sarjaan kuuluvat kylpyhiutaleet ovat käytössä, ja niillä kylvetän jalat kerran viikossa.

- Mulla on ollut tosi piukat, kovat ja paksut pohkeet eli siellä oli kramppia ja kuona-aineita, mutta kun olin kolmena viikkona peräkkäin kylvettänyt jalkojani kylpyhiutaleilla, pohkeet muuttuivat pehmeiksi löllyköiksi. Isäntä kiusasi mua sitä ennen sanomalla, että luulisi mun olevan joku huippu-urheilija pohkeitteni puolesta, mutta kun hän näki muutoksen, johan hänkin alkoi uskoa.

"Häntä nimittäin kiusasi iskias, mies kulki 90 asteen kulmassa ja valitti, että pikkuisen kramppaa alaselästä. Minähän suihkautin kipeään kohtaan Nivel magnesiumihosuihketta ja taisi mennä minuutti tai kaksi, kun hänestä tuli ihan normimies."

Jaana suree vain sitä, ettei tieto loistavasta tuotesarjasta ole vielä levinnyt niin laajalti kuin pitäisi. Hänellä on siitäkin omakohtainen kokemus. Edes kaikki lääkärit eivät tunne suihkeita, vaikka ne ovat myynnissä myös apteekeissa.

- Multa näpsähti käsi viime syksynä kun olin vanhainkodissa tekemässä jalkahoitoja. Siellä asiakkaat ovat pääasiassa sängyssä ja työasento on huono. Niinpä toinen ranne vääntyi jotenkin ikävästi eikä toiminut sen jälkeen yhtään. Menin terveyskeskukseen, missä käsi kuvattiin, mutta mitään ei löytynyt, kehotettiin ottamaan vain särkylääkettä. Kerroin tuolloin lääkärille Nivel magnesiumsuihkeesta, jolloin hän kysyi ihmeissään, mitä se on. Minä lähdin kotiin, suihkautin sitä käteeni ja hetken päästä ranne toimi taas ihan normaalisti. Jaana on suositellut Nordic Health Sprayn suihkeita kaikille asiakkailleen ja naureskelee pitävänsä suu vaahdossa palopuheita niiden puolesta.

- On helppo mainostaa, kun on itse saanut avun niiden ansiosta. Asiakkailtani saamani palaute on ollut voittopuolisesti positiivista, vain yksi on ollut tyytymätön. Itse käytän näitä joka ikinen ilta.

Jaana on saanut tuotesarjasta avun myös migreeniinsä.

- Se iskee onneksi tosi harvoin, vain kerran tai kaksi vuodessa, mutta viimeksi se alkoi tulla asiakkaan kanssa. Silmissä alkoi vilistä ja päätä särkeä, mutta onneksi käsillä oli Vahva Magnesium-suihke, jota hieroin käteeni ja siitä kallon pohjaan. Menin hetkeksi hoitotuoliin lepäämään ja panin silmät kiinni. Ei kulunut varmaan minuuttiakaan, kun helpotti, eikä isompaa kohtausta tullut.

- Iholta imeytyvä magnesium on kumma aine. Mainostan sitä kaikille!

Teksti: Reijo Ikävalko
Terveys-Hymy