Ammattitriathlonisti luottaa suihkeisiimme

img

Palkitut Nordic Health -suihkeet ovat helppoja ja käteviä käyttää. Yhä lisääntyvä joukko urheilijoita ja kuntoilijoita, mm. ammattitriathlonisti Jarmo Hast luottaa suihkeisiimme. Vitamiinisuihkeet otetaan suun kautta ja magnesium suikutetaan suoraan iholle.

Kansainvälisesti menestynyt ammattitriathlonisti Jarmo Hast luottaa Nordic Health suihkeisiin. Yksi tärkeä osa onnistunutta kilpailusuoritusta on Nordic Health suihkeiden käyttö ennen kilpailua, kilpailun aikana pyörä–juoksu -vaihdossa sekä nopeuttamassa palautumista yli 8,5 tuntia kestäneen kisan jälkeen.

Otan aamuisin DLux3000, Boost B12 ja MultiVit-monivitamiinin, jotta kehon vastustuskyky olisi riittävän vahva etenkin talvisin. Näin pysyn paremmin terveenä, eikä tule harjoitustaukoja nuhan takia. Joskus oikein kuormittavan harjoittelujakson aikana saatan ottaa lounaan päälle vielä toisen annostuksen.

Omat kokemukseni tuotteista ovat erittäin hyviä. En ole ollut nuhassa pitkään aikaan, vaikka kotona on pieniä lapsia, jotka käyvät päiväkodissa. Olen myös huomannut meidän lapsillamme nuhan menevän ohi nopeammin näitä suihkeita antamalla, suosittelen siis myös lapsiperheille!

Turvalliset ja palkitut tuotteet

Uni Magnesiumihosuihke

Tämä auttaa, jos illalla on jäänyt ylikierroksille ja on vaikeaa rentoutua ennen nukkumaan menoa. Auttaa myös hyvin levottomiin jalkoihin. Kannataa suihkuttaa noin tunti ennen nukkumaan menoa. Silloin on ehtinyt rentoutua sopivasti ja uni tulee helposti.

Nivel Magnesiumihosuihke

Tätä tuotetta olen laittanut silloin kun jokin nivelalue alkaa oireilla. Muutaman päivän kuurin jälkeen alue on paljon parempi tai kokonaan oireeton. Myös akillekset juoksussa ja olkapäät uinnissa ovat lajissani kovilla. Säännöllisellä suihkuttelulla nämä alueet ovat olleet paremmassa kunnossa kuin ennen.

Recovery Magnesiumihosuihke

Tämä on erittäin hyvä tuote, jos on kramppi-herkkä. Myös mielestäni ennen kovaa harjoitusta ei tunnu maitohapot niin helposti. Nopeuttaa palautumista harjoittelun jälkeen. Kisan jälkeen kun laitan sporttia, jalat eivät ole niin kipeät seuraavana päivänä.

Magnesium Kylpyhiutaleet

Välillä kovien harjoittelujaksojen aikana saatan illalla tehdä jaloille rentoutuksen. Tätä varten on kehitetty puhallettava jalkakylpyallas, joka on helppo ottaa myös reissuihin mukaan. Siihen sitten vain lämmintä vettä ja lastut sekaan. Noin 15 minuutin jalkakylpy rentouttaa tehokkaasti ja palauttaa päivän kuormituksista. Myös uni tulee helpommin.