Vegaanihaaste kokeilussa

img

Moi!

Mahtavaa, kun olet päätynyt lukemaan Generation health-blogiani. Päätin ensimmäistä kertaa elämässäni liittyä mukaan vegaanihaasteeseen, ja nyt haluan kertoa kokemuksestani. Lisäksi haluan myös kertoa parista Nordic Health tuotteesta, joita olen käyttänyt erityisesti vegaanihaasteen aikana.

Idea vegaanihaasteeseen osallistumisesta ja ylipäätään kasvisruuan lisäämisestä on ollut mietinnässä jo pitkään. Syitä kokeiluun oli monia; terveydelliset syyt, ekologisuus ja eläinten oikeudet. Kokeilin kerran aiemmin vegaanisen ruokavalion noudattamista, mutta kokeilu päättyi nopeasti väsymyksen ja heikon olon vuoksi. Nyt olen ymmärtänyt, että en selkeästi osannut koostaa tarpeeksi monipuolista ja ravinnerikasta ruokaa. Lisäksi taustalla vaikuttivat silloin B12-vitamiinin, raudan ja jodin puutos; niitä on vaikeaa saada riittävästi vegaanisesta ruokavaliosta.

Tällä kertaa olen ollut todella valmistautunut. Olen ottanut enemmän selvää asioista, ja lähtötasot vitamiinien ja mineraalien suhteen ovat hyvät; huomattavasti paremmat kuin useita vuosia sitten. Lisäksi minulla on ollut aina mukana kaksi Nordic Health uutuustuotetta; Vegaaninen vitamiini-mineraalisuusuihke ja vahva Rauta suusuihke. Vegaaninen vitamiini-mineraalisuusuihke sisältää B12-vitamiinia, vegaanista D3-vitamiinia, rautaa sekä jodia. Nämä vitamiinit ja mineraalit ovat tärkeitä ihan kaikille, mutta erityisesti tuote on suunniteltu vegaaneille sekä kasvisruokavaliota noudattaville. Plussaa tulee myös ekologisuudesta; vegaanisuihkeen pullo on valmistettu 70% valtamerien jätemuovista ja 30% kierrätetystä muovijätteestä.

Olin muuttanut ruokavaliotani hieman jo ennen virallisen vegaanihaasteen aloittamista. En ole syönyt juurikaan punaista lihaa, maitotuotteita en käytä ja lisäksi valitsin useammin ja useammin vegaanisen annoksen esimerkiksi ravintolassa. Halusin muuttaa pikkuhiljaa ruokavaliotani, sillä usein keho reagoi radikaaleihin muutoksiin epämiellyttävällä tavalla. Monille vegaaniruokavalion nopeasti aloittaneille esimerkiksi vatsavaivat ovat ongelma. Se ei pelkästään tee oloa inhottavaksi, mutta häiritsee lisäksi myös vitamiinien ja mineraalien imeytymistä. Tämänkin asian vuoksi olen iloinen, että tiedän käyttäväni tuotteita, jotka imeytyvät hyvin vatsavaivoista huolimatta.

Ensimmäisen viikon jälkeen olo on ollut pirteä ja kaikenkaikkiaan hyvä! Ruoka on ollut herkullista, on ollut hauska tutustua uusiin resepteihin sekä kokkailla. Lisäksi olo on ollut ihanan kevyt. Lempparireseptejäni ovat tällä hetkellä olleet tofu-pestopasta, linssilasagne ja herkullinen laku-vadelma pavlova. Tsemppiä kaikille muille haasteeseen osallistujille!

- Tiia-Maria

---

#nordichealthsprays #health #wellbeing #generationhealth #vegaanihaaste

Tilaa uutiskirje
×