Väsymys

img

Ihanaa kesäkuuta kaikille! Suurimmalla osalla nuorista loppuu koulu ja varmasti moni pääsee myös lomien viettoon. Itselläni pääsykoeurakka on takanapäin ja vihdoinkin saan vain rentoutua. Pääsykokeet veivät aikaani useamman kuukauden verran ja sen huomasi myös olossa. Väsymys on ollut taattua useamman tunnin lukemisen jälkeen. Myös itse pääsykoetilanteet olivat stressaavia ja usein niiden jälkeen tulin todella väsyneeksi.

Vaikka kesä on valoisaa aikaa, ja monen lempivuodenaika, se ei tarkoita, ettei väsymystä olisi. Itselläni talvi on eniten sitä väsymyksen täyttämää aikaa pimeyden vuoksi. Kesäisin taas opiskelujen päättyminen ja stressin yhtäkkinen vähentyminen lomien alkaessa tuottavat kuitenkin myös paljon väsymystä. Huomaan myös sen, etten aina saa valoisuuden vuoksi niin paljoa unta kuin talvisin. Näiden syiden lisäksi myös vitamiinitasot vaikuttavat vireystilaan.

Vitamiinien puute voi aiheuttaa väsymystä. Tutkimuksista on selvinnyt, että esimerkiksi B12 vitamiini osallistuu ylläpitämään kehon vuorokausirytmiä. Sen riittävä saanti edesauttaa myös kognitiivisia toimintoja. Nordic Health B12 vitamiinisuihkeesta onkin sanottu, että se “sytyttää valot päälle aivoihin ja boostaa päivää”. Suihke imeytyy tehokkaasti ja nopeasti nostaa tasot veressä. Lisäksi sitä on helppo ja miellyttävä käyttää! Nam, miten ihanan aprikoosin makuinen. Jos siis kärsit väsymyksestä, se voi johtua esimerkiksi B12-vitamiinin puutteesta. Itse huomasin vireystilassani selkeän muutoksen kun aloin käyttämään tätä vitamiinisuihketta. B12 valmisteita on monia ja erittäin eri tasoisesti imeytyviä. B12 valmisteita on eri muotoisia ja kannattaakin olla tarkkana, ettei valitse sellaista, jonka hyötykäyttö on ongelmallinen. Itse en valitsisi syanokobalamiini muotoista B12, koska metyylikobalamiini näyttää minulla imeytyvän parhaiten. Olen käynyt mittaamassa omat B12-tasoni verikokeilla Ja Nordic Healthin B12-suihkeella ne ihan oikeasti nousevat. B12-vitamiinin lisäksi myös muiden vitamiinien puutostilat voivat altistaa väsymykselle. Vuodenajasta riippumatta tykkään ainakin itse käyttää Multivit monivitamiinisuihketta.

Iso väsymystä aiheuttava tekijä voi olla raudanpuute. Monilla raudanpuutteesta kärsivillä ihmisillä selkeimmin näkyvä tai jopa ainoa oire saattaa olla väsymys. Vaikka olisitkin mittauttanut rautatasosi, saattaa silti varastorauta eli ferritiini tai varaston seerumi rauta olla liian matala. Tähänkin ongelmaan löytyy helppo ratkaisu, nimittäin Nordic Health vatsaystävällinen rautasuusuihke! Monilla rautavalmisteet aiheuttavat erilaisia vatsavaivoja, mutta koska rautasuihkeen imeytymisreitti on erilainen, se ei ärsytä vatsaa. Erilainen imeytymisreitti takaa ratkaisun myös toiseen ongelmaan, eli raudan monimutkaiseen imeytymisprosessiin. Jos käytät esimerkiksi tabletti- tai nestemuotoista rautaa, on tärkeää olla tarkkana ruokavalion suhteen. Esimerkiksi maitotuotteet heikentävät raudan imeytymistä paljon. Kuitenkaan ruuastakaan ei tarvitse olla tarkka suusuihkeen kanssa, sillä rautasuihke imeytyy suoraan suun limakalvoilta eikä käy mahalaukussa.

Haluan lopuksi muistuttaa kaikkia riittävästä rentoutumisesta ja unensaannista. On tärkeää antaa itselleen aikaa kiireen keskellä ja nauttia elämästä. Jos sinulla on ollut ongelmia näiden osa-alueiden kanssa, niin suosittelen omia suosikkituotteitani eli magnesium jalkakylpyä ja univoidetta. Tämän lisäksi myös liikunnan määrän lisääminen on itselläni auttanut päästämään irti stressistä. Liiallinen stressi asioista ei ainakaan helpota rentoutumista tai nukahtamista. Haluankin nyt kannustaa kaikkia miettimään sitä, että oletko antanut itsellesi tarpeeksi aikaa rentoutua. Ihanaa ja rentouttavaa kesää kaikille!

- Tiia-Maria

---

#nordichealth #health #generationhealth #wellbeing