Generation Health - uusi terveempi sukupolvi!

img

Hei kaikki uuden Generation Health blogin lukijat!

Minun nimeni on Tiia-Maria Bister ja olen kirjoittava kynä tämän blogin takana. Ensimmäisessä blogipostauksessa aion kertoa vähän itsestäni, sekä siitä, mikä tämä blogi oikein on ja mitä tässä blogissa aiotaan käsitellä.

Kuka minä olen?

Olen 19-vuotias blogikirjoittaja Pirkanmaalta. Harrastan karatea, sekä käyn salilla ja erilaisilla ryhmäliikuntatunneilla. Liikunnan lisäksi ison osan elämääni muodostavat erilaiset taiteelliset asiat, kuten musiikki ja maalaaminen. Oman hyvinvointini lisäksi huolehdin myös kahdesta marsusta.

Terveyteen ja hyvinvointiin liittyvät asiat ovat olleet elämässäni paljon läsnä, niin hyvässä kuin huonossakin. Aloin tutustua terveyden ja hyvinvoinnin ylläpitämiseen jo pienestä pitäen äitini työn kautta, kun välillä vierailin hänen terveyskaupassaan.

Terveyden saralla elämäni ei ole aina ollut täydellistä. Sairastuin epilepsiaan lapsena, ja allergioitakin löytyy. Esimerkiksi maidottomuus ja gluteenittomuus ovat olleet osana elämääni jo pitkään. Hyvä puoli siinä on se, että jos jaan blogissa esimerkiksi omia lemppari reseptejäni, ne sopivat suurimmalle osalle kokeiltavaksi! Ja onneksi kaikkia netissä löytämiä reseptejä voi aina tuunailla oman makunsa mukaan :)

Blogin tarkoitus

Aloin kirjoittamaan Generation Health blogia, koska olen ollut kiinnostunut terveydestä sekä hyvinvoinnista jo pitkään. Lisäksi olen ollut Nordic Health Sprays tuotteiden käyttäjä jo pitkään. Vaikka blogi julkaistaan yhteistyössä Nordic Health Sprayssin kanssa, ei tekstien sisältö tule kuitenkaan aina liittymään tuotteisiin tai tuotekokemuksiin. Tarkoituksena on julkaista videoita, kuvia sekä blogitekstejä. Generation Health blogi saattaa välillä sisältää haastatteluita, tuotekokemuksia tai vieraskynää.

Aion antaa jatkossa vinkkejä jokapäiväiseen, arkiseen elämään. Haluan myös kirjoittaa esimerkiksi liikunnasta, stressistä ja ruuasta. Ensikuussa tiedossa on myös kokemuksiani siitä, kun lähden kielikurssille Australiaan. Uskon, että Australiassa tulee koettua monenlaisia hetkiä, joita haluan ilomielin jakaa teidän, lukijoideni kanssa. Aion jakaa sekä hyvät, että huonot hetket. Olen innoissani tästä meidän kaikkien yhteisestä matkasta!

Tiia-Maria Bister